Tietoa meistä

Lämpökuvantamisen asiantuntijat

Lämpökuvantamisen pioneerit Suomessa

Thermidas on vuonna 2008 perustettu suomalainen terveysteknologiayritys

Olemme sitoutuneita kehittämään ja edistämään lääkinnälliseen käyttöön soveltuvia lämpkuvantamisratkaisuita. Thermidas on alusta saakka investoinut menetelmän kehittämiseen ja erilaisten käyttökohteiden tutkimiseen.

Thermidaksen lämpökuvantamisratkaisuita on hyödynnetty lukuisissa tutkimuksissa ja niitä käytetään useassa yliopistollisessa sairaalassa sekä yksityisillä klinikoilla Suomessa. Suomen lisäksi Thermidas toimii tällä hetkellä myös Yhdistyneessä Kuningaskunnassa, Saksassa, USA:ssa sekä Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa.

Lääkinnällisen käytön ohella Thermidas kehittää myös eläinten lämpökuvantamiseen soveltuvia ratkaisuita. Eläinlääketieteellinen puoli toimii nimellä Thermidas VET.

Viimeisten vuosikymmenten teknologinen kehitys ja tutkimustyö ovat mahdollistaneet lämpökuvantamisen nousemisen merkittäväksi kuvantamismenetelmäksi, jota täydentää monipuolisesti perinteisten kuvantamismenetelmien käyttöä.

ISO 13485:2016 -sertifikaatti

Thermidas täyttää lääkinnällisten laitteiden valmistusta koskevan laadunvalvontastandardin ISO 13485:2016 edellyttämät vaatimukset.

Lue lisää sertifikaatista »

FDA-hyväksyntä

Thermidakdsen lämpökuvantamisjärjestelmä ThIR-A615 on saanut Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA:n hyväksynnän.

510(K) Premarket Notification »

Patentoitu menetelmä

Thermidas Oy:llä on hyväksytty eurooppapatentti lämpökuvantamismenetelmälle. Menetelmä on kehitetty lääketieteellisiin tarkoituksiin ja sertifioitu (CE/FDA) ns. lääkinnälliseksi laitteeksi.

Järjestelmällä analysoidaan ihon pintalämpötilojen eroja ajassa ja paikassa (kehossa tai sen osassa). Saatuun infrapunakameran antamaan lämpökuvatietoon voidaan yhdistellä myös normaalia kamerakuvaa, joka on saatu optisella kameralla tai laserkeilauksella. Tarkasteltavaa kohdetta voidaan tarvittaessa kuvata eri suunnista.

Lue lisää patentista »

Keskustele kanssamme

Heräsikö kysymyksiä?

Ota meihin yhteyttä ja tutustu lämpökuvantamisen mahdollisuuksiin omassa työssäsi.

Themidas_logo-1@4x

Thermidas Oy
Polttimonkatu 4, 33210 Tampere
info@thermidas.fi
+358 50 515 1276